top of page
Open Site Navigation

Humani Training

Mielenhallinnan jatko 1: Vireenhallinta intervalleilla

Koiran on hyvä osata rauhoittua myös silloin kun se on jo kiihtynyt ja säädellä kiihtymystasonsa tilanteeseen nähden fiksusti. Kesken tekemisen tapahtuva vireensäätely ja tauon ottamisen taito mahdollistavat tasapainoisen koiran arjessa, mutta ne ovat harrastuskoiralle suorastaan elintärkeitä taitoja.

Tällä kurssilla opit:

  • Kouluttamaan Seeking Trust® -metodilla mielenhallinnan seuraavan osa-alueen, eli
    vireenhallinnan

  • Erottamaan eri viretilat ja tunnetilat koirasi käyttäytymisestä

  • Intervallien käyttämisen harrastusten runkona

  • Valitsemaan oikeat vihjeet oikeisiin tilanteisiin

Koirasi oppii:

  • Rauhoittumaan myös kovilta kierroksilta

  • Säätelemään virettään ja käyttäytymistään kesken tekemisen, kuten lenkkeilyn tai
    harrastussuorituksen, ylilyöntien ja vaaratilanteiden ehkäisemiseksi sekä oppimisen
    tehostamiseksi

  • Ottamaan aidon ja palauttavan tauon tekemisen välissä

  • Laajentamaan sitä virealuetta, jossa se toimii hallitusti, eli kuppi ei mene nurin vaikka
    kierroksia lisätään

  • Esimerkiksi olemaan haukkumatta, roikkumatta hihoissa, tekemättä
    huolimattomuusvirheitä, karkaamatta, räyhäämättä, vetämättä

  • Toimimaan oman teknisen osaamisensa ylärajoilla

Saat selkeät videot joissa kouluttaminen etenee vaihe vaiheelta:

  • Intervallien yleiskatsaus

  • Erityyppiset intervallit eriteltynä, kriteerin nosto ja erilaiset rauhoittumiset
    ja kiihtymiset

  • Esimerkkikoiran kokonainen harjoitus alusta loppuun

  • Vireenhallinnan soveltaminen arkeen ja harrastuksiin

Tekstitiedostot, joihin voit palata lunttaamaan:

  • mitä intervallit ovat, mitä niillä on tarkoitus saada aikaiseksi

  • vireen ilmeneminen eri tunnetiloissa

  • vihjeiden valitseminen, liittäminen ja vaihtaminen

Facebook-ryhmän, jossa kysyä neuvoa ja verkostoitua muiden mielenhallintahörhöjen
kanssa.

Verkkokurssin hinta on 35,00€. Kurssi sisältää 4 osiota ja materiaalit aukeavat kerralla sekä ovat voimassa 1 vuoden ostopäätöksestä. Voit ostaa verkkokurssin sähköpostin kautta, saat maksun jälkeen tarvittavat tiedot osallistumiseen.

Huom! Verkkokurssi ei ole tarkoitettu ongelmien ratkaisuun! Jos sinulla on koirasi kanssa ongelmia tai koira käyttäytyy aggressiivisesti , ota yhteyttä Humanin kouluttajiin.

Ongelmatilanteessa otathan yhteyttä asiakaspalveluumme!

bottom of page