Positiivinen vahvistaminen tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan onnistumisesta palkitsemista. Sana vahviste viittaa siihen, että palkkio vahvistaa sitä toimintaa, josta se on saatu. Esimerkiksi koira istuu ja saa namin, minkä vuoksi istuminen vahvistuu, ja koiran istumiskäytöksen todennäköisyys lisääntyy. Sana positiivinen taas viittaa siihen, että jotakin tulee lisää, tässä tapauksessa jotakin mukavaa eli palkkio. Positiivista vahvistamista voidaan käyttää ihan vain kehumisenkin kanssa, mutta tehokkainta se on naksuttimella koulutettaessa. Naksutin merkitsee onnistumisen hetken, ja eläin tietää palkkion (=vahvisteen) olevan tulossa. Naksutin ei siis itsessään ole palkkio, eikä myöskään luoksetulokutsu tai houkutin. Naksutin on tehokkaampi kuin kehu, sillä ihminen on nopeampi naksauttamaan sormilla naksutinta kuin sanomaan esim. ”Hyvä!”, ja eläimelle saadaan kerrottua hyvinkin tarkkaan, mikä liike tai toiminta oli oikein. Tässä tarvitaan sitten kouluttajan pätevyyttä, motoriikkaa ja hyvää vireystilaa.
Kriteeri määrittää sen, mistä kouluttaja palkitsee eläimen. Mikä on se käytös, jota haluan vahvistaa? Liian korkea kriteeri vie motivaation ja turhauttaa, mutta niin toisaalta tekee liian alhainenkin kriteeri. Kriteerin nostaminen oikeassa tahdissa kullekin eläimelle ja käytökselle sopivasti on taitolaji. Kriteerin hallintaa helpottaa kouluttamisen suunnittelu etukäteen ja koulutuspäiväkirjan pitäminen sekä kouluttamisen jaksottaminen ja tauotus.
Positiivisen vahvistamisen taustalla on ajatus siitä, ettei eläin tee virheitä. Vaikka se tekee ei-toivottuja asioita, ne ovat vain käyttäytymisen variaatioita, eivät virheitä. Näin ei ole edes syytä kieltää, moittia tai rankaista eläintä. Eläimillä on aina jokin syy siihen miksi ne käyttäytyvät jollakin tavalla, eikä nykytiedon valossa ole mahdollista, että se syy olisi ihmisen kiusaaminen, nolaaminen tai vittuilu.
Positiivista vahvistamista voi verrata esimerkiksi siihen, että taksikuskille sanotaan jokaisessa risteyksessä se suunta, johon tulee kääntyä. Virheistä moittimiseen perustuvassa koulutusmenetelmässä periaate olisikin se, että taksikuskia moititaan jokaisesta väärästä suunnasta, johon hän kääntyy, mutta ei kerrottaisi oikeaa suuntaa. Tästä voi jokainen miettiä, kumpi tapa on nopeampi löytää perille ja millaisen mielentilan ne jättävät taksikuskille tai kyydissä olijalle itselleen. Kieltämisessä on kaksikin huonoa puolta: se aiheuttaa eläimelle pahan mielen, mikä vähentää oppimista ja motivaatiota ja kouluttajalle itselleenkin pahan mielen, sillä jatkuva ”Ei”- sanan hokeminen ja virheisiin keskittyminen lisää meissä negatiivista tunnetilaa. Kun koulutustilanteet ovat sekä kouluttajan, että koulutettavan mielestä negatiivista ja turhauttavaa pakkopullaa, myös eläimen ja ihmisen välinen suhde alkaa pikkuhiljaa rakoilla.
Kouluttaessa tulisi unohtaa omat tunteet ja ennakko-odotukset. Pätevä kouluttaja keskittyy vain eläimen käyttäytymiseen, ei siihen, mitä se "kyllä osasi eilen keittiössä" tai, mitä sen "pitäisi tajuta, kun minähän olen ihan selkeä". Jos koulutus ei etene, on kouluttajan katsottava peiliin: mitä minulta jää nyt huomaamatta? Onko ajoituksessa vikaa, onko kriteerini sopiva? Voiko käytöksen taustalla ollakin jokin stressitekijä, joka pitäisi ensin hoitaa kuntoon? Erityisesti omien koirien kouluttaminen on vaikeaa. Niihin liittyy niin paljon ennakko-odotuksia, kiintymyksen ja turhautumisen tunteita ja tietynlaista sokeutta omaa kouluttamista kohtaan. Oppimattomuus ei koskaan ole eläimen syytä, eikä se tee sitä tahallaan. Pätevä kouluttaja osaa kuitenkin ottaa huomioon myös kyseisen eläinlajin tai rodun erityispiirteet kouluttaessaan. Kannattaa jo koulutusta suunnitellessaan miettiä, millaiset asennot ja käytökset ovat eläimelle mahdollisia sen rakenteen puolesta. Kaikki eläinlajit eivät ajattele samalla tavalla, eivätkä varsinkaan samalla tavalla, kuin me ihmiset. Eri lajeilla ja roduilla on erilaisia perimässä kulkevia käytöksiä ja käytösmalleja, joista voi olla vaikea päästä kouluttamalla eroon, mutta joita voi toisaalta myös hyödyntää koulutuksessa. Koirat esimerkiksi ovat kehittyneet mestareiksi meidän ihmisten eleiden tulkitsemisessa ja avun pyytämisessä, mistä voi olla sekä hyötyä, että haittaa koulutustilanteessa. Lisäksi koirat ovat taipuvaisia käyttäytymään odotustemme mukaisesti, vaikka se ei olisi niille kaikista edullisin vaihtoehto. Ihmisen arvaus oikeasta hajupiilosta ohjaa koiran tekemään valeilmaisun kyseiseen kohtaan, vaikka se tietäisi tarkalleen, missä hajulähde oikeasti sijaitsee. Taitava kouluttaja osaa ottaa huomioon tällaiset taipumukset ja käyttää niitä mahdollisesti jopa hyödykseen. Kouluttajan on osattava valita myös oikea toiminnan aikaansaamisen keino kutakin eläinyksilöä ja koulutettavaa käytöstä varten.
Positiivinen vahvistaminen on siis hyvin yksinkertaista, mutta ei aina helppoa. Jokainen kouluttaja kehittyy koko ikänsä, eikä valmiiksi voi tulla koskaan. Palkitsevaa se on kuitenkin myös meille kouluttajille!